Ryhmäpuheenvuoro aluevaltuustossa 25.2.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lokakuussa 2024 hyväksyttyyn strategiaan on kirjattu seuraava lause: edistämme toiminnassamme ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja sopeutumista.
Nyt päätettäväksi tuotu hyvinvointialueen ilmasto-ohjelma toteaa, että leijonanosa hyvinvointialueen aiheuttamista ilmastopäästöistä ovat ns. epäsuoria päästöjä. Nämä ovat päästöjä, jotka aiheutuvat muusta kuin hyvinvointialueen varsinaisesta toiminnasta asukkaidensa palvelemiseksi. Tällaiset päästöt muodostuvat esimerkiksi hankinnoista ja ostopalveluista, rakentamisesta ja kuljetuksista.
Toimenpide-ehdotuksina on ohjelmassa listattu nopeasti laskien 53 erillistä toimenpidettä. Näitä on ohjelmalistauksessa arvioitu myös vaikuttavuusnäkökulmasta. Tämä arviointi osoittaa, että suuri vaikuttavuus on useimmilla toimenpiteillä, jotka sijoittuvat toimenpidekohtaan Kestävät toimitilat. Samalla ne ovat juuri niitä toimia, jotka vähentävät epäsuoria päästöjä. Mutta samalla ne ovat toimia, joiden toteuttaminen ei ole yksin Hyvinvointialueen käsissä, kun esimerkiksi toimitilat eivät ole omassa omistuksessa. Hyvinvointialueemme voikin olla kokoaan suurempi ilmastohyvis vaatimalla muita parempaan. Tästä esimerkkinä toimii se, että uudis- ja korjausrakentamisessa kilpailutuskriteerinä voisi olla päästötön työmaa tai se, että suurissa sote-palveluhankinnoissa vaaditaan palveluntuottajilta ilmastosuunnitelmaa.
Ryhmässämme on nostettu esille kysymys, aiheuttaako toimintojen keskittäminen lisääntyviä ilmastopäästöjä. Kun ilmastosuunnitelmaa päivitetään ensi vuonna tämän vuoden päästölaskelmien pohjalta, toivoo ryhmämme laskelmaa myös siitä, lisäävätkö liikkumisen päästöt kokonaispäästöjä, vaikka keskittämisellä saavutettaisiinkin päästövähennyksiä tilojen tehokkaamman käytön kannalta.
Tällaisessa laskelmassa tulisi huomioida liikkumisen osalta:
– pidentyneet kuljetukset hoitoyksiköstä toiseen, siis sairaankuljetus
– ensihoidon pidentyneet kuljetukset
– Kelataksien kuljetukset
– potilaiden omat kuljetukset
– henkilökunnan pidentyneet työmatkat
– työntekijöiden lisääntyvä liikkuminen eri työpisteiden välillä.
Hyvinvointialueemme strategiassa ei mainittu ainoastaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä vaan mainittiin myös sopeutuminen. Muutokset ovat väistämättömiä ja todellisia jo nyt. Helteet tappavat jo nyt Suomessa enemmän ihmisiä kuin vaikkapa liikenneonnettomuudet.
Sitä, mitä suunnitelma ei tällä hetkellä huomioi laskelmissa, on se, että myös sopeutumistoimet voivat samalla toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Kun huolehdimme pelastustoimen resursseista metsäpalojen torjunnassa, ehkäistään metsäkatoa.
Ja kun varaudumme siihen, että tilojamme joudutaan viilentämään entistä enemmän, joudumme panostamaan pintoihin, jotka heijastavat lämpöä pois rakenteista. Tämä tarkoittaa kattojen ja seinien peittämistä aurinkopaneeleilla, jotka samalla osaltaan tuottavat sähköä. Tai se tarkoittaa viherkatteita, jotka eivät ainoastaan viilennä, vaan auttavat hallitsemaan hulevesiä ja siten vähentävät päästöjä aiheuttavia rakennusten korjaustarpeita.
Vasemmiston ryhmä esittää, että ilmasto-ohjelma hyväksytään.